Lähtökohtana on oma maailmankuva – on monta tapaa nähdä todellisuus

26.02.2021

Myyntityötä tehdessäni huomasin että on helppo puhua tuotteesta ja suositella sellaista tuotetta johon itse uskoo. Nyt kuntavaalien alla tuotteena näytän olevan minä itse ja arvoni joihin uskon. Uskon että kokemukselleni, näkemyksilleni ja ajatuksilleni on käyttöä laajasti elämän eri osa-alueilla. Olen syntyperäinen järvenpääläinen, käynyt täällä kouluni, ollut työssä, yrittänyt, viihtynyt ja kasvattanut lapseni, jotka käyvät nyt samoja kouluja kuin itse kävin aikoinani. Olen käynyt katsomassa muuallakin että onko elämää Järvenpään ulkopuolella; lähinnä opiskelun, töiden tai rakkauden vuoksi, mutta olen palannut nopeasti takaisin Järvenpäähän. Elämässä on ollut ylä -ja alamäkiä niin kuin meillä kaikilla, ne opettavat ja antavat näkemystä. Pidän tärkeänä sitä kuinka näitä ongelmia käsittelemme. Ne pitää tunnustaa itselleen ja muille, jotta niille voi tehdä jotain ja niistä voi oppia. Yksinään muutosta on vaikea saada aikaan, tarvitaan muita ihmisiä, resursseja ja tavoitteen mukaista toimintaa. Meidän tulee myös välittää toisista, toisten hyvinvoinnista sekä toisten suotuisasta kehityksestä, antaa kaikille mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja kehittyä. Maailma jossa elämme muuttuu mukanamme ja me muutamme maailmaa jos niin haluamme eikä maailma meitä. Oma maailmankuvani on myös muuttunut, kehittynyt ja laajentunut ajan mittaan tiedon lisääntyessä. On hyvä katsoa itseään välillä ulkopuolelta ja kysyä, näytänkö siltä miltä itsestä tuntuu ja ovatko toimintatapani omien arvojeni mukaisia. Omat arvot määrittävät toimintaamme, mitä olisimme ilman niitä. Haluan uskoa että kaupunkimme antaa tulevaisuudessa kaikille järvenpääläisille mahdollisuuden elää hyvää oman näköistä elämää, toteuttaa itseään, harrastaa, käydä nauttimassa lähiluonnosta, työskennellä, opiskella, kasvattaa lapset turvallisessa ilmapiirissä ja täällä on sote- palvelut kaikkien saatavilla yhdenvertaisesti, tarpeenmukaisesti sekä vaivattomasti.

www.pasisolonen.fi